maanantai 4. huhtikuuta 2011

Dr. Black- At least he sounds friendly

Olen täysin sidottuna Heathcliffin ja Cathyn tarinaan, jonka nitoi kansien väliin 1800-luvulla englantilainen kirjailia Emily Brontë. Wuthering Heights jäi Brontën ainoaksi julkaisuksi eikä aikanaan saanut juurikaan arvostusta. Nykyään romaania pidetään kuitenkin yhtenä englantilaisen kirjallisuuden klassikkona ja ainakin itse piiloromantikkona sytyn Shakespeare vaikutteiselle tarinalle täysin. Viikonlopun aikana katsoin vuonna 2009 filmatisoidun romaaniin perustuvan elokuvan ja kirjankin kanssa olen edennyt jo hyvän matkan.



Tilasin läjän muitakin elokuvia ja myös Addams familyn ensimmäisen kauden, jolle olen tänään hihitellyt pitkin päivää. On pitänyt ostaa tämä omaksi jo moneen kertaan ja vihdoin sain aikaiseksi. Tulee mieleen ala-aste ajat, jolloin tätä näytettiin aamuisin telkkarista, juuri ennen kouluun lähtöä.




Tänään kävin pitkästä aikaa Eurokankaassa kiroamassa kuinka köyhä sen tarjonta voikaan olla. Melkein jo vaivuin epätoivoon takkikankaan löytymisen suhteen, kunnes alelaarista löytyi etsimäni kangas ja pakan viimeiset kaksi metriä lähtivät mukaani. Löysin myös toista materiaalia joka on sopiva suunnittelemaani mekkoon, jonka toteuttamista olen lykännyt vaatimattomat kahdeksan vuotta. Mekko on muuten melkolailla Wednesday Addams vaikutteinen. Ompelulistani tuntuu olevan tällä hetkellä loppumaton.

Nyt vuoden 1931 Draculan pariin. Gute Nacht.

5 kommenttia:

  1. Hoh, mä just viime viikolla tilasin ton addams familyn ekan kauden ja nyt en jaksais odotella että se saapuu =D

    VastaaPoista
  2. Sinulle on tunnustusta blogissani ^^

    http://cultofflowers.blogspot.com/2011/04/you-are-beautifull-award.html

    VastaaPoista
  3. luulin että oon ainoa joka manaa eurokankaan valikoimaa. ja luulin että ongelma on pelkästään seinäjoella. ainakin täällä mokomat tuntuvat panostavan vain sisustuskankaisiin, suuri vääryys koska muut kangaskaupat lopettivat! nyyh :( blogiasi on kiva seurata, varsinkin ompeluksiasi! olen itsekin ompelija ja blogisi sytyttää aina inspiraation :)

    VastaaPoista
  4. Kaikki sitä ainakin meidän luokalla kiroaa =D Itse käyn Turun ja Savonlinnan myymälöissä, sekä Helsingin keskustan, että itiksen myymälöissä ja kaikissa tilanne yhtä huono. Ihan säälittävä suoraansanottuna. En ymmärrä miten voi olla niin vaikea pitää ok valikoimaa, kun ei ne kankaat varsinaisesti vanhene. Jotain peruskankaita ei saa välillä lainkaan. Jos kerran vuodessa tulee yksi pakka myyntiin, se myydään viikossa tyhjiin. Sitten taas jotain Armanin villakangasta hintaan 80e/metri saattaa olla useampi rulla myynnissä.

    Suomessa kankaiden saaminen sopuhinnalla on hemmetin vaikeeta. Tulee ikävä Englannin kangaskauppoja.

    Ja kiitos :)

    VastaaPoista